IMG_5108.jpg

Doris, Besiktas No More Champagne, s. 25.2.2013

Luonteeltaan Doris on rauhallinen, avoin, ihmisiä, etenkin lapsia rakastava.

Doriksen kanssa on käyty muutamassa  näyttelyssä ja kesällä 2017 siitä tuli FI MVA. MEJÄ kokeissa olemme olleet "kummajaisena" labukoiden ja mäykkyjen seassa, ja kesällä 2017 Doris siirtyi MEJÄ:ssä voittajaluokkaan. Kokeiden lisäksi Doris on päässyt jo useampana syksynä/ talvena monelle käytännönjäljille, sekä metsästyksen jälkitilanteissa, että SRVA tehtäville ja maastosta on saatu pois kolarieläimiä ja haavakoita. MEJÄ-kokeissa ei Doriksen kanssa olla viime vuosina käyty, johtuen ihmisten kiireistä ja laiskuudesta. Toisaalta Doris nauttii selvästi noista käytännön jälkitilanteista enemmän ja niitä tulee syksyisin monia.

Kaverikoirailu-toimintakin aloitettiin Doriksen kanssa, mutta se meidän piti lopettaa niiden hankalan ajankohdan vuoksi(virka-aikana, jolloin molemmat meistä töissä).

Doriksella on kaksi pentuetta. ensimmäinen pentue syntyi lokakuussa 2016 ja toinen kesäkuussa 2018.

IMG_5880.jpg

Aida, Metsätalon Aida, s. 18.10.2016

Aida on meidän oma kasvattimme, Doriksen tytär sen ensimmäisestä pentueesta. Luonteeltaan Aida on iloinen, reipas, avoin ja helposti koulutettava. 

Vepeilyt Aidan kanssa aloitettiin kesällä 2017 sen ollessa n. 7kk ikäinen. Vesipelastusvietti on Aidalla "selkärangassa", koska alokasluokan liikkeet se oppi aivan hetkessä. Kesällä 2018 Aida osallistui kahteen VEPE-kokeeseen, joista tuloksena ALO2 ja ALO3. Maaliskuussa-19 Aidasta tuli Suomen muotovalio. Viron muotovalio siitä tuli kesällä 2019 ja Liettuan valio maaliskuussa 2020.

IMG_5183.jpg

Dana, Kotilinnun Jylhäneito, s. 26.3.2014

Dana on lauman "duracell", jolla riittää energiaa ihan mihin vaan, eikä se lopu sittenkään. Kotioloissa Dana osaa kyllä rauhoittua ja iän myötä osaa jo keskittyä paremmin myös työskennellessä. 

Dana suoritti noutajien taipumuskokeen reilun vuoden ikäisenä. Tämän jälkeen kokeiltiin jonkin verran nome-juttuja, mutta Danan keskittyminen ei silloin siihen hommaan riittänyt (eikä mamman hermot). 

Nykyisin Dana osaa jo hyvin rauhoittua kyyhky- ja sorsapassissa. Ja noutaminen, se on Danan JUTTU! Eli Dana toimii hyvin käytännön metsällä ja hyvä, että perheeseen kuuluu hvyä noutaja, sillä emäntä ja isäntä molemmat metsästävät.

Toinen Danan rakastama homma on uiminen. Kesällä 2017 saimme extempore idean ilmoittaa Dana VEPE / sove-luokkaan. Ehdimme treenata ennen koetta peräti viisi kertaa, sove kuitenkin hyväksytysti läpi. 

Kesällä-18 Dana suoritti VEPE-kokeessa 2x ALO1 ja siirtyi avoimeen luokkaan. 

 

IMG_3212.jpg

Eevi, Baltic Light Epsilon Evi, s. 29.12.2015

Laumassamme bostonin terrieri Eevi hoitaa "kainaloisen" virkaa. Luonteeltaan, etenkin egoltaan Eevi on vähintäänkin mammutin kokoinen, lauman muut jäsenet "alistuvat" tämän pikkuisen uhoon, ilmeisesti lähinnä huvittuneina. Jäsentenvälisissä painiotteluissa Eevi selättää helposti itseään kymmenen kertaa painavamman lansun. 

IMG_8576.jpg

Siiri, Metsätalon Betula Nana, s. 11.6.2018

Siiri on Doriksen jälkeläinen sen toisesta pentueesta (Siiri oikealla). Meille ei siis pitänyt jäädä tästä petueesta yhtään pentua kotiin, mutta toisin kävi. Jukka ei tohtinutkaan luopua tästä "vauvasta", joten se sai jäädä sulostuttamaan omalta osaltaan meidän kaikkien elämää.                                                                                                                                        Siirin kanssa ollaan muutamassa näyttelyssä käyty. Maaliskuussa 2020 Siiri valioitui Liettuaan. Valioituessaa se oli vielä alle  2v. ja sen vuoksi tarvitsee 3 sertiä valioituakseen Suomeen. Kaksi sertiä se sai jo "kerättyä" viikon sisällä. Saa nähdä mihin hamaan tulevaisuuteen jää kolmannen sertin saaminen.   

 Sijoituksessa

Tällä hetkellä meillä on sijoituksessa Orimattilassa Martan (M. Augustina) tytär Anni ( M. Tangelstiina).

Anni on oikein lupaava nuori neitokainen, hurmaava luonne ja vesipelastusvietit kohdillaan.

Anni2.jpg

Anni1.jpg