On tämä aika merkillistä ja pelottavaakin aikaa. Ikäviä korona-uutisia kotoa ja maailmalta kuullaan useita päivittäin😷 Italian tilanne surullisin😪 Täällä rakkaassa Suomessa onneksi tilanne vielä parempi. Valitettavaa vaan, että vieläkään kaikki ihmiset ja (vielä pahempaa) organisaatiot eivät tajua asian vakavuutta ja toimi annettujen ohjeiden mukaan. Suuren riskin alueelta matkalta tulleita ihmisiä ei testata, vaikka perheessä oireita, oireilevia hoitajia ei testata vaan kehoitetaan töihin jos oireet ovat lievät, julkisen puolen työntekijöitä ei määrätä etätöihin (vaikka työn tekeminen etänä muuten onnistuisi).Tässä vain muutama esimerkki miten täällä Salon kaupungissa toimitaan ja muuallakin päin Suomen maata näin välinpitämättömästi vakavaan maailmanlaajuiseen asiaan suhtaudutaan😡Onneksi meidän  työnantajista edes toinen on ottanut tämän uhan tosissaan ja siirtänyt työntekijänsä kokonaisuudessaan etätöihin "kotikonttorille"(toinen meistä vielä neuvottelee asiasta työnantajan edustajan kanssa). Itse olemme nyt toistaiseksi vapaa-ajallamme jättäneet kanssaihmisiin kaikki lähikontaktit. 

Onneksemme asumme maalla, metsien keskellä. Täällä on maita ja mantuja missä ulkoilla ja koirien tilaa temmeltää. Aiemminkaan lenkillä ollessa ei ole pahemmin vastaantulioita ollut, mutta nyt tätä rauhaa osaa arvostaa vieläkin enemmän. Hieno kevätsää innosti taas kuvailemaan koria😍

muoks.jpg

muok.jpg

muokattu.jpg

p.jpg

pie.jpg

pien.jpg

pienempi.jpg

pieni.jpg